Tähän blogiin ilmestyy säännöllisen epäsäännöllisesti hajatelmia sekä kantaaottavia mielipiteitä; absoluuttisia totuuksia ;)

tiistai 25. joulukuuta 2012

"Jouluisia" ajatuksia

 Noniin, nyt on jouluruokia syöty, lahjoja saatu ja muutenkin joulutunnelmissa. Jouluinen kulutusjuhla sai minut innostumaan tänne kirjoittamaan taas pitkästä aikaa. Jos haluat vielä pysyä joulutunnelmissa, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän :D 

Eli tässä vähän yön tuomaa ajatustulvaa :P
 
   Jos nyt mietitään, että vaikka kaikkivaltias Jumala tai mikä tahansa ulkopuolinen taho tarkastelisi meidän ihmisten elämää täällä planeetalla, niin voisikohan se olla ylpeä saavutuksistamme, rakastaa meitä tai edes tykätä nykyisestä ihmisestä? Itse ainakin kauhistelen sitä, mitä ihminen on tehnyt tälle planeetalle ja edelleen jatkaa sen rappioittamista tiedostamatta.
 
   Voisi tämä ulkopuolinen taho kauhistella, miten lyhytnäköisiä olemmekaan. Meidän koko talousjärjestelmä perustuukin jatkuvaan kasvuun ja ikuiseen kulutukseen ja mitenköhän se voi olla mahdollista rajallisella maapallolla ja ennen kaikkea maailmassa, missä on rajalliset resurssit?  Ei tietysti mitenkään! Toisin sanoen kusemme omiin muroihimme ja emme sitä edes itse tajua. On se kyllä vähän vaikea nähdä maailman resurssit rajallisiksi, koska tämä planeetta vaan tuntuu niin loputtomalta. 
 
   Meitä jokaista(ihmisiä,yrityksiä, valtioita) ajaa voiton tavoittelu ja voitolla tarkoitan rahaa, mikä on täysin ihmisen keksimä luomus. Tämä käyttäytyminen on kuitenkin nykyisessä maailmassa vain selviytymistä ja nyt tähän selviytymisen oravanpyörään olemme kuitenkin juuttuneet. Voimme toki juosta siinä loppuun asti, kunnes kuukahdamme tai ottaa riski ja hyppää kyydistä pois.
 
   Nykyisin noin miljardi ihmistä näkee nälkää yhtäjaksoisesti ja miljoonia ihmisiä kuolee päivittäin nälkään sekä kaikenlaisiin sairauksiin ja tauteihin köyhyyden seurauksena. Toisaalla taas täällä länsimaissa elellään kuin herrat yltäkylläisessä elämässä ja aikalailla näiden köyhien maiden kustannuksella. Ruokaa riittäisi erittäin hyvin jo nykyisellään jokaiselle ihmiselle maanpäällä, jos se vain jaettaisiin tasan. 
 
   Täällähän mekin Suomessa olemme toistaiseksi tyytyväisinä elämäämme, ostetaan turhanpäiväisi lahjoja, tuhlataan ja kulutetaan, koska vain voidaan ja halutaan. Emme edes ajattele niitä toisia, joilla on asiat huonommin. Tosin kyllähän se ajatus karkaa toisinaan olemassa olevaan kurjuuteen ajoittain esim. median vaikutuksesta. Nämä asiat eivät kuitenkaan kosketa meidän jokapäiväistä elämää, joten kurjat asiat helposti vain sivuutetaan. Kuvittelemme, että olemme sivistyneitä ja oppineita, mutta emme todellisuudessa näe nokkaamme pidemmälle.
 
    Jos multa kysytään, niin emme kyllä ole hirveän pitkälle apinasta kehittyneet, kun emme pysty edes ymmärtämään ympäristömme kantavuutta. Kun tarkemmin miettii ihmisen toimintaa, niin ei se paljoakaan eroa syöpäsolujen toiminnasta. Eihän ne syöpäsolutkaan sitä tiedosta, että levittyään isännässä tarpeeksi pitkälle, isäntä voi kuolla, jolloin myös syöpä menettää elämisen mahdollisuuden. Samalla tavalla me ihmiset tällä maapallolla olemme harkitsemattomasti kasvavia "syöpäsoluja". Ihan samoin tavoin me levitään isännässämme, tuhotaan elämää ylläpitävät ekosysteemit ja pelkäänpä, että me jatketaan samalla kaavalla pisteeseen, missä meilläkään ei ole enää paluuta takaisin. Se on vain hyvin vaikea nykyisessä järjestelmässä muuttaa asioita paremmaksi, sillä esimerkiksi ekosysteemien palauttaminen ei ole tuottavaa ja se tekee niistä kannattomattomia. Jos vaikka kodittomien asuttamisesta voisi tienata, ei kaduilla olisi enää kodittomia. Eli mitään todellista hyvää ei voida saada aikaiseksi, ellei se ole rahallisesti tuottavaa.
 
    Maapallo on kokonaisuudessaan itseään korjaava ekosysteemi ja niin se tulee olemaan mahdollisen ihmisen sukupuuton jälkeenkin. Universumissa on satoja miljardeja galakseja, että on sitä elämää kyllä "luotu" muuallekin, joten ei nyt kuitenkaan pidetä meitä ihmisiä mitenkään erityisinä. Jos haluamme jatkaa ihmisen evoluutiota, Jumala ei meitä pelasta, vaan ainoastaan me ihmiset voidaan siihen vaikuttaa. Meillä on mahdollisuus muuttaa nykyistä suuntaa ja sehän vain vaatii käyttäytymisen muuttamista. Nykyinen tie vie hyvin synkkään paikkaan ja se on jokaisen nähtävä, jotta voimme pyrkiä muuttamaan kohtaloamme.
 
Toinen suunta
 
   Ensimmäinen askel parempaan suuntaan olisi päästä tästä nykyisestä voiton tavoittelun-ajatusmallista eroon. Suomelle tämä tarkoittaisi eurosta irtaantumista, pankkien kansallistaminen ja oman rahan palauttaminen. Kun valtio säätelisi kierrossa olevan rahan määrää, voidaan hyvin vapaasti käyttää resursseja yhteiseen hyvään. Rahan olisi hyvä perustua 100% vähimmäisvarantoon ja arvo perustuu esim. jalometalleihin. Tällä tavoin ei olisi olemassa korkoa, mikä on suurin syy inflaatiolle(koska olemassa olevien kasvavien korkojen kattamiseen, pitää luoda aina vaan uutta lainaa/rahaa kiertoon). Kansa toki olisi jossain määrin "palkkaorjia" kuin nykyisinkin, mutta mahdollisuus olisi ajatella tosissaan kansan hyvinvointia ja olisi myös mahdollisuus vapauttaa ihminen turhista töistä. Eli tähdättäisiin siihen, että mahdollisimman vähän ihmisiä pitäisi olla töissä yhteiskunnan pyörittämiseen ja jatkamaan edsitystä siihen suuntaan. Tämä kaikki mahdollistaisi työpäivät lyhenemisen, eläkkeelle pääsemisen aikaisemmin ja esim. kouluissa voitaisiin kouluttaa ihmisiä myös muuhun kuin vain tekemään tiettyä työtä. Tähdättäisiin kouluttamaan tutkijoita ja todellisia ongelmanratkojia, jotka pystyisivät tekemään tulevaisuudestamme helpompaa. Miksi emme lähtisi oikeasti luomaan sivistynyttä yhteiskuntaa?
 
  Voidaan toki pysyä tässä nykyisessä järjestelmässä, mikä pakottaa suurimman osan väestöstä olemaan orjan lailla töissä, jotta vain olemassa olevaan rahajärjestelmään sitoutuneet valtiot pysyisivät pystyssä. Kannattaa tutkia, mihin tämä tie johtaa, niin ehkä myös huomaat, että asioihin on piakkoin puututtava.
 
    Tätä tekstiä kirjoittaessa tuli vain mieleen kuolemansynnit, niin päätinpä googlata nuo. Eli tässä vielä varhaisen kristinuskon paheet; seitsemän kuolemansyntiä:
  1. Ylpeys (turhamaisuus)
  2. Kateus
  3. Viha
  4. Laiskuus
  5. Ahneus
  6. Ylensyönti
  7. Himo
  Olen elämäni aikana harrastanut kaikkia noita syntejä ja edelleenkin ajoittaista laiskuutta, mutta muista päässyt eroon ja oikeastaan täysin tiedostamatta. Nyt kun noita piirteitä lukee, heti huomaa, että nuo ei palvele mitenkään itseä/henkistä hyvinvointia) eikä suuremmassa mittakaavassa yhteistä hyvää. Jos maailmassa kukaan ei harrastaisi näitä syntejä, eläisimme jo maanpäällisessä paratiisissa.

  Pelastetaanko itsemme vai annetaanko vain torakoiden perii maa? :)
 
P.S. En jaksa nyt oikolukea, joten saattaa olla paljon virheitä :P

tiistai 4. syyskuuta 2012

Olemme kulttuurimme vankeja

   Jos haluamme tosissaan tehdä muutoksia, ihmisten tietoisuutta pitää yrittää laajentaa aivan uudenlaiselle tasolle. Tämä ei tule olemaan helppoa, sillä ihmisen on vaikea lähteä muuttamaan jo opittuja ajatustapoja ja arvoja, joita tässä yhteiskunnassa tarvitaan. Synnyimmehän valmiiseen järjestelmään, jossa yhteiset pelisäännöt oli jo valmiina. Sotiihan se myös tervettä järkeä vastaan, että taistelisi valtaapitävää järjestelmää vastaan. Mitä ihminen siitä nyt mitään hyötyisi? Onhan se tietysti oman edun mukaista sopeutua ympäristöön ja niin mahdollisuus myös menestykseen.  Sopeutuminen on selviytymistä ja tajuan kyllä edut, mitä tällaisessa järjestelmässä ihmisellä on mahdollisuus saada. Mitä jos kertoisin, että tälle kaikelle olisi olemassa paljon parempi vaihtoehto? Varmaan olisit hyvin skeptinen ja se on täysin ymmärrettävää.
   Niin kauan kuin valtaosa ihmisistä näkee nykyisen järjestelmän ylläpitämisen olevan heidän oman edun mukaista, asiat eivät muutu. Vasta sitten kun ihminen näkee, että vanhassa pysyminen ei aja enää hänen omaa etuaan, on hän avoin uudenlaisille malleille ja tämä näyttäisi vaativan vähintään globaalin rahakriisin.

The Venus Project
    Esimerkiksi itse uskon resurssipohjaisen talousjärjestelmän toimivuuteen. Tällaisen ilman rahaa toimivan, omavaraisen ja luonnonkantokykyyn perustuvan järjestelmän on kehittänyt Jacque Fresco. Raha tulisi olemaan merkityksetöntä, koska kaikki olisi ilmaista ja yhteistä. Asunto, ruoka, koulutus, harrastukset, vaatetus, ylellisyydet olisivat kaikkien ihmisten tavoiteltavissa.  Eli jokaisen ihmisen elämä tehtäisiin yltäkylläiseksi ja mahdollisimman helpoksi teknologian hyödyntäen. Ihmisen elämä olisi niin yltäkylläistä, että ei edes olisi mitään hyötyä varastaa.
   Varmasti kuulostaa utopiselta, jos et ole tällaiseen järjestelmään entuudestaan kunnolla tutustunut.  Utopia –käsite on kuitenkin viimeisin yhteiskuntamalli, jota parempaa ei voisi olla. Tämä ei ole sellainen vaan paljon parempi vaihtoehto nykyiseen verrattuna. Fresco on suunnitellut jo täysin omavaraisia kaupunki-malleja ja niitä jo nykyisellä tietämyksellä pystyttäisiin rakentamaan. Meillä on tietotaito, teknologia, ihmiset, resurssit, mutta tahto vielä puuttuu.
   Eihän resurssipohjaiseen talousjärjestelmään siirtyminen ole mahdollista ennen kuin ihminen menettää uskonsa rahaan. Myös pitää olla tietoa nykyisen järjestelmän vioista ja ymmärrystä uusista malleista, jotta edes voisimme miettiä erilaisia mahdollisuuksia. Lyhyesti sanoen tähän järjestelmään siirryttäisiin, jos ihminen näkisi tämän olevan hänelle oman edun mukaista.
    Tällainen ajattelu on kuitenkin  hyvin vierasta monelle, sillä moni ei voisi kuvitella elämää ilman rahaa. Uskonkin jonkinlaisen ”välivaiheen” olevan tarpeellista, missä olisi olemassa raha, mutta rahan säännöt olisivat rakennettu aivan uudelta pohjalta. Esimerkiksi kaikki perustuisi 100% vähimmäisvarantoon(nykyisin 0-2%), ei olisi korkoja ja rahan liikkeellelasku olisi täysin valtion hallinnassa yksityisten pankkien sijasta.  

Meidän maailmamme
   Nyt vähän kerron millaisessa maailmassa elämme, jotta kokonaiskuva hahmottuisi paremmin. Eli olen aikaisemmin kirjoitellut, että koko rahajärjestelmä on ottanut melkeinpä uskonnollisen aseman keskuudessamme ja mieli ei ole siitä muuttunut. .
   Jos uskot johonkin, voisinko edes kyseenalaistaa uskontoasi ilman, että puolustelisit sitä, suuttuisit, tuntisit olosi hyvin epämukavaksi tai suoltaisit kaiken toisesta korvasta ulos? Ihmisen onkin hyvin vaikea hyväksyä uutta tietoa, jos se sotii hänen uskomuksiaan ja jo opittua ymmärrystä vastaan ja tästä pääsemmekin yhteen uskomukseen, rahajärjestelmään toimivuuteen. 
   Rahajärjestelmän toimivuus perustuu ennen kaikkea uskoon ja luottamukseen. Jos ihmiset eivät luottaisi rahan ostovoimaan, ei rahajärjestelmä yksinkertaisesti pyörisi. Tässä linkki ”http://jarirobson.blogspot.fi/2012_06_01_archive.html ” aikaisempaan kirjoitukseeni, missä kirjoitin tarkemmin miten raha luodaan, kuka luo, mitä raha on, mihin rahan arvo perustuu, korot, inflaatio yms.  Jos et ole jo entuudestaan tähän perehtynyt, käy ihmeessä lukaisemassa.
   Rahajärjestelmämme hyväksikäyttää ihmistä, väärinkäyttää resursseja sekä tuottaa tolkuttomasti jätettä syklisen kulutuksen seurauksena.  Hyvin oleellinen tekijä on toimivuuden kannalta se, että raha kiertää taskusta toiseen ja sehän kiertää, koska ihmisen rooli työntekijän lisäksi on olla kuluttaja. Jos ihmiset eivät kuluttaisi, järjestelmä kaatuisi alta aikayksikön. Tämän takia kaiken on toimittava syklisessä muodossa; raha menee työnantajalta työntekijälle ja työntekijä kuluttajan muodossa palauttaa rahan takaisin työnantajalle. Kaikissa vaiheissa osa valuu myös valtion kirstuun, jolla se sitten pyrkii ylläpitämään hyvinvointia maassa ja niin pitää kansa tyydyttyneenä.
   Jotta tämä syklinen kulutus on mahdollista, tuotteet eivät saa olla pitkäikäisiä ja suurin osa luodaankin vain kestämään tietyn aikaa, kunnes on taas ostettava uusi. Tällainen ajatustapa tulee kuluttamaan ennemmin tai myöhemmin kaikki maailman resurssit ja kasaantuvin määrin luo lisää saastetta maanpäällä.  Usein uuden tuotteen ostaminen onkin kannattavampaa kuin vanhan korjaaminen. Näin yritykset yrittävät luoda ihmiselle/kuluttajalle aina tarpeen ostaa niiden tuotteensa ja tämä näkyy mainostamisella ihan kaikkialla. Eihän kukaan edes mainostaisi, jos se ei olisi tehokasta. Se laittaakin miettimään, miten helposti meidän mieltä voidaan ohjata ilman, että me itse edes sitä tajuamme.
   Tällaisen kulutuskulttuurin ylläpitäminen on pakollista, jotta voisimme edes ylläpitää peruspalveluitamme. Ei riittäisi, että ihmiset kuluttaisivat tarpeellisuuteen perustuen, sillä hyvinvointivaltiomme olisi muuten kriisissä, kun kaikki verotulot jäisivät muuten murto-osaan. Samallahan työnantajat joutuisivat vähentämään henkilöstöä, koska ei olisi kysyntää heidän tuotteille ja jos ihmiset menettäisivät työpaikkansa, laskisi heidän kulutusvoimansa ja näin laskisi samalla entuudestaan valtion verotulot.
  Toimivuuteen liittyen oleellista on, että mahdollisimman suuri osa ihmisistä tekee työtä ja kuluttaa.  Valtiokin tarvitsee tämän ikuisen työväenluokan, jotta pysyy valtion rattaat pyörimässä, koska se on täysin riippuvainen kaikista saamistaan verotuloistaan. Mitä suurempi osa ihmisistä olisi työttömänä, sitä enemmän se tietysti heikentää peruspalveluitamme, kun valtion saatavat vähenevät ja niin enemmän rahaa menisi työttömille. Koulutusjärjestelmämmekin tarkoitus on vain kouluttaa ihmisistä työntekijöitä osaksi tätä ratasta, jotta koko ruosteinen kone toimisi. Voitko siis tosissaan uskoa tällaisen kiikkuvan järjestelmän toimivan ikuisesti?

Rikas & vähävarainen
   Pohjimmiltaan olemme yhtä vapaita kuin meillä on rahaa taskussa; rikkaina voimme tehdä oikeastaan mitä tahansa, kun vähävaraisina joudumme tekemään ikämme erilaisia paskahommia, jotta pystymme ylläpitämään siedettävän elämänlaadun. Jos olet hyvin rikas, olet sitä hyvin todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Jos olet vähävarainen, todennäköisesti pysyt myös sellaisena. Toki voihan sitä vähän omaa asemaa parantaa, mutta pohjimmiltaan tämä väite pätee. 
   Jos esimerkiksi omistat 2 000 000€ ja talletat sen pankkiin, missä vuotuinen korko olisi 1%, tienaat vuodessa 20 000€ tekemättä mitään. Tämäkin on enemmän, mitä suurelle osalle työtätekevälle ihmiselle jää käteen vuosittain.  Mitä rikkaampi vielä olet, sitä enemmän tienaat tekemättä mitään. Eli käytännössä rikkaimmilla on rajaton vapaus tehdä haluamaansa.
   Tavallinen kansalainen normaalisti ottaa pankista lainaa ostaakseen vaikka oman kodin. Lainaehtoihin kuuluu tietysti pankille maksettava korko, jota lainaaja maksaa pankille vuosikymmeniä. Tämä on pankille sekä valtiolle kannattava kansalainen, sillä se sitouttaa ihmisen olemaan tuottelias kansalainen(velkaorja) olemalla töissä koko sen velassa olon ajan. Osa tästä korosta menee suoraan näille rikkaille, jotka pitävät rahojaan kyseisen pankin tilillä. Eli tämä järjestelmä on luotu tekemään luokkaeroja ja entisestään kasvattamaan kuilua rikkaiden ja köyhien välillä. Pankit ne haluavat pitää rikkaiden talletukset tileillään, jotta he voisivat käyttää näitä varoja pohjana uusille lainoille muille ihmisille.
  Vähävaraisempi ihminen saa osakseen paljon enemmän paineita. Eli pelkästään oman selviytymisensä vuoksi tämän ihmisen on pakko olla yhteiskunnan palvelija. Kun on pakko olla töissä, on se toiselta nimeltä orjuus.   Loppupeleissä me olemassaolollamme rikastutamme yrityksien omistajia sekä sijoittajia ja keskenämme taistelemme murusista. Voitko siis tosissasi sanoa olevasi vapaa?

Koneellistaminen/Teknologia
    Koneellistaminen ja teknologian hyväksi käyttäminen on ainoa keino tehdä ihmisestä tosissaan vapaa. 
   Koneellistaminen ja yrityksien karkaaminen ulkomaille on tässä järjestelmässä tietyssä määrin hyväksi, mutta enenevässä määrin ei. Eli näillä keinoin on mahdollista tehdä tuotteesta mahdollisimman halpa kuluttajalle. Tässä yhteiskunnassa koneellistumisella on kuitenkin kääntöpuolensa. Kun yritykset koneellistaa ja näin syrjäyttää ihmisen tarpeen kyseisestä työstä, ihminen jää työttömäksi ja niin hänen kulutusvoima laskee.  Eli loppupeleissä on tuote vaikka kuinka halpa koneellistamisen ansioista, ei ihmisellä olisi varaa sitä ostaa, koska ei ole työtä, jolla ylipäätänsä saisi sen kulutusvoiman. Eli järjestelmä ei voi toimia ilman kuluttajia ja loppupeleissä ei voi olla kuluttaja, jos ei ole työpaikkaa. Näenkin yrityksien luonnollisen koneellistumisen olevan kiihdyttäjänä koko järjestelmämme kaatumiselle.
   Tätä koneellistumista ei kuitenkaan pitäisi nähdä vihollisena vaan erittäin hyvänä asiana ja mahdollisuutena. Pitää nähdä sen tarjoamat hyödyt ja käytettävä niitä. Ei ole mitään järkeä palata takaisin menneisyyteen vaan katsoa tulevaisuuteen. Koneellistuminen ja teknologia ovat edistäneet helpottaneet meidän kaikkien elämää erittäin paljon, joten olisi ajattelematonta olla käyttämättä näitä meidän jokaisen hyväksi. Koneellistumista ja teknologiaa oikein hyödyntäen elämämme voisivat olla niin vapaita kuin voisimme edes kuvitellakaan.
  Olisikin loogista ajatella, että yhteiskunta yrittäisi mennä siihen suuntaan, että koneellistettaisiin kaikki mahdollinen ja koneethan tunnetusti tekee työnsä ilman palkkaa, yötä päivää, tarkemmin, nopeammin sekä ilman inhimillisiä virheitä. Eli vähennettäisiin ihmisen työtaakkaa ja tehtäisiin ihmisestä vapaampia toteuttamaan itseään tavalla, joka ei perustu rahan tavoitteluun ja siitä saatavaan hyötyyn. Ihminen tekisi musiikkia, elokuvia, taidetta, opettaisi, keksisi, rakentaisi vain siksi, koska hän itse pitää siitä ja haluaa tuoda oman osansa yhteiskunnan hyväksi. Eli ihmisellä olisi vapaus panostaa yhteiskuntaan haluamallansa tavalla.
    On hölmöä ajatella, että ihminen tästä vaan laiskistuisi ja olisi tekemättä mitään. Jos tällaiseen järjestelmään päästäisiin, tietysti monien oppilaitoksien koulutusohjelmat menisivät uusiksi. Ihmisiä tulisikin opettaa kaikissa kouluasteissa kriittistä ajattelua, yhteiskunnan eri järjestelmien toimintaperiaatteita jne. Eli opetettaisiin ihminen oikeasti ajattelemaan ja tietoiseksi ympäristöstä, jotta hänellä olisi eväät tulevaisuudessa nähdä epäkohdat ja puuttua niihin sekä ideoida, suunnitella ja rakentaa yhteiskuntaa hyödyttäviä asioita.
   Globaalisesti ajatellen koko maapallon väestön edun kannalta on pakko laittaa luonnon kantokyky etusijalle, jos haluamme ihmiskuntana selviytyä, sillä mikään vähempi ei tule riittämään. Jos ihminen ei edes tiedosta ympärillä olevia vikoja, ei hän pysty ylipäätänsä niitä korjaa ja tämä on syy, miksi jatkan näistä kirjoittamista.  Haluan kylvää ihmisten päähän tämän tiedonsiemenen, jota hän voi itse halutessaan antaa itää.

  Tässä alhaalla vielä linkkejä tuohon Venus Projektiin ja Jacque Frescon ajatuksia . Suosittelen, että käytte ainakin tutustumassa.
Venus Projektin kotisivu:
Venus projektista:
http://www.youtube.com/watch?v=oKPJvUJZ36I

Eli opetettaisiin ihminen oikeasti ajattelemaan ja tietoiseksi, jotta hänellä olisi eväät tulevaisuudessa nähdä epäkohdat ja  puuttua niihin sekä ideoida, suunnitella ja rakentaa yhteiskuntaa hyödyttäviä asioita.

tiistai 21. elokuuta 2012

Onko vääriä kuntavaaliteemoja?

   "Soini: Eurokriisistä tulee kuntavaaliteema":
http://www.hs.fi/politiikka/Soini+Eurokriisist%C3%A4+tulee+kuntavaaliteema/a1305594072281


  On se vaan niin hyvä, että näistä puhutaan. Onhan se tosi, että kuntatasolla ei voi juuri ollenkaan vaikuttamaan tähän eurokriisiin. Oikeastaan joudutaan vain toimimaan tämän kriisin ja tukipakettien aiheuttamien seurauksien mukaan ja nämä seuraukset näkyvät myös leikkauksina meidän kunnallisissa peruspalveluissa ja tulevat vielä paremmin näkymään lähitulevaisuudessa.

  Tuon uutisen kommenteissa monet ovat sitä mieltä, että eurokriisi ei ole hyvä kunnallisvaaliteema. Minusta tämä on kyllä varsin hyvä. Monet hakevatkin kunnallisvaalien kautta valtuutetuksi, minkä ne näkee olevan ponnahduslauta eduskuntaan, missä sitten on jo mahdollisuus muuttaa asioita.

  Kaikkien päätarkoitus ei suinkaan ole pyrkiä voittamaan vaaleja, vaan halu tuoda omia ajatuksia esille muille purtavaksi ja tässä kuntavaalit on yksi hyvä tapa tuoda nämä mietteet näkyville mahdollisimman monelle. Eihän niitä vääriä teemoja ole.

  Oma pääpainoni on siinä, että pyrin kertomaan rahajärjestelmästämme, sen vioista ja todennäköisistä seurauksista, jos tässä nykyisessä ajatusmallissa pysytään. Kun tarkoitus on tehdä voittoa, kaikki muu on toissijaista ja tässä jää jalkoihin kaiken muun kanssa ympäristö sekä peruspalvelut.

  Olen realisti ja en edes haluaisi maalailla saati ennustella mitään uhkakuvia, mutta koko rahajärjestelmä on pohjimmiltaan vain yksi iso pyramidihuijaus, mikä on näillä näkymin kaatuu ihan lähivuosina, joten koen tästä puhumisen olevan hyvinkin tärkeää. Jokainen voi tätäkin asiaa aina itse tarkemmin tutkia ja muodostamaan omat näkemyksensä. Kuitenkin uskon vakaasti monen päätyvän samanlaisiin mietteisiin. Tulen kirjoittamaan näistä vielä paljon ja täältä voi tulla aina mietteitäni lukemaan. Tietämättömyys on toki siunaus.

  Jokainen saa itse valita oman "sinisen" tai "punaisen" pillerinsä ;)

   Matrixin pillerikohtaus:
http://www.youtube.com/watch?v=xFhn_GUAhGU

"Morpheus tarjoaa Neolle valittavaksi sinisen tai punaisen pillerin; sininen pilleri on tietämättömyys ja punainen on tietoisuus/todellisuus." 

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Rinnakkainen raha eurolle

   Samanlaista keskustelua pitäisi käydä Suomen eduskunnassakin, kuten tuossa alhaalla olevassa youtube-videossa, missä Ron Paulin johdolla USA:n kongressi pohtii rinnakkaista/toissijaista rahaa dollarille.. Eli voisi miettiä myös rinnakkaista rahaa(markka) myös eurolle, jonka arvo perustuisi johonkin fyysiseen esim. arvometalleihin eikä vain uskoon ja luottamukseen kuten meidän euro. Tietysti tällaisesta puhuminen ja suunnittelu toiseen rahan siirtymisestä entuudestaan heikentäisi euroa, saataisiin kylmää tekstiä muilta EU:n mailta ja synnyttäisi monenmoista muuta ongelmaa. Yksinkertaisesti ajatellen ainakin meillä olisi sitten raha mitä käyttää, kun/jos euro totaalisesti menettää arvonsa luottamuksen puutteesta.

   Toki jokainen voi uskoa mihin tahansa kuten yhteisvastuuseen ja euron pinnalla pysymiseen. Kuitenkaan ei kannata nyt ihan sokeasti kaikkeen luottaa ja pitää siitä uskosta loppuun asti kiinni, kävi miten kävi. Onkin vain järkevää, että mietittäisiin eri vaihtoehtoja perusteellisesti. Kun nyt olemme tämän kokoluokan rahakriisissä, minusta kaikki vaihtoehdot pitäisi ottaa pöydälle...


torstai 28. kesäkuuta 2012

Rahajärjestelmämme turmiollisuus

   Haluan tässä viestissä tuoda esille rahajärjestelmämme turmiollisuuden. Jotta ymmärrämme tämän, ensiksi pitää kertoa tarkemmin miten kaikki toimii.

   Eli nykyisen rahajärjestelmämme pankit toimivat vähimmäisvaranto-periaatteen mukaan. Pankit joutuvat pitää kaikista talletuksista tietyn prosenttiosuuden tileillä, mikä meillä euroopassa on 0-3%. Loput 97-100% pankit voivat käyttää perustana luodakseen uusia lainoja. 

   Oletetaan vaikka, että joku olisi nyt tallettanut pankkiin 1 000 000€ ja oletaan pankin vähimmäisvarantovaatimuksen olevan 2%. Näin ollen 1 000 000€:sta pankin pitäisi säilyttää 20 000€  vähimmäisvarantona tilillään ja loput 980 000€ pankki katsoo olevan ylimääräistä varantoa, jota voi käyttää uusien lainojen perustana. 

   Olisi loogista ajatella, että 980 000€ kirjaimellisesti lähtisi pois siitä 1 000 000€ talletuksesta, mutta niin se ei kuitenkaan mene. Tämä 980 000€ yksinkertaisesti luodaan tyhjästä ilmasta olemassa olevan 1 000 000€:n lisäksi. Teoriassa 2% vähimmäisvarannon talletus-lainaus-syklissä tämä alkuperäinen 1 000 000€:n talletus voi 50-kertaistua 50 000 000€:ksi. Tätä talletus-lainaus-sykliä kutsutaan virallisesti luotonlaajennukseksi.

   Rahan määrä maailmalla vaan jatkaa kasvuaan aina, kun pankista otetaan lainaa.  Niin oudolta kuin tämä kuulostaa, näin se toimii. Nyt kun eletään virtuaaliaikaa; rahaa ei luoda fyysisesti vaan näpytellään koneella. Nykyään 97% kaikesta maailman rahasta onkin bitteinä kovalevyillä. 

   Oletetetaan vielä, että ihmiset nyt menettäisivat luottamuksensa pankkeihin ja yrittäisivät saamaan rahansa käteisellä, vain murto-osalle ihmisistä riittäisi raha.  Kun vain pieni prosentti rahasta on fyysistä, tällaiseen pankeilla ei ole varaa. Maailma on menossa siihen suuntaan, että käteistä tulee olemaan aina vain vähemmän liikkeellä, mikä pakottaakin ihmisen pitämään rahansa aina jonkun pankin tilillä. Eli suorastaan pakotetaan ihminen luottamaan tämän rahajärjestelmän toimivuuteen. Erilaisilla uusilla säännöksillä ja säännöillä pyritään pitämään kaikki jotenkin kasassa. Minusta näyttääkin siltä, että laastareilla yritetään paikata ampumahaavat.

    Mistä sitten tämä velaksi luotu raha ottaa arvonsa?

   Sehän ottaa sen arvonsa olemassa olevasta rahavarannosta. Eli uusi raha suorastaan varastaa oman arvonsa. Näin tavallinen kansalainen menettää ostovoimaansa liikkeellä olevan rahamäärän kasvun johdosta; rahan arvo alenee ja niin yleisesti eri hyödykkeiden hinnat nousevat. Eli inflaatio on kokonaan luotu tähän rahajärjestelmään ja se onkin toisin sanoen piilossa oleva ja kasvava yleinen vero.  

   Inflaatioon on toki myös muita tekijöitä, mutta perimmäinen syy on kuitenkin rahavarannon kasvattaminen. Kyllähän sitä palkat nousevat ja tehdään eri indeksikorotuksia paikatakseen inflaatiota, mutta ei ne pysy samassa tahdissa inflaation kanssa. 

   Inflaation ja rahavarannon jatkuvaan kasvuun liittyy vielä hyvin olennainen asia, joka on korko. Eli aina pankin laittaesa rahaa liikkeelle,  tähän lainaan sisältyy korko. Kun mietitään, että kaikki raha on pankkien liikkeelle laskemaa ja ne vaativat myös korkoa, mistä olemassa olevasta rahasta tämä korko maksetaan?

   Sitä korosta perittävää rahaa ei ole kierrossa. Eli tavallinen kansalainen joutuu haaliman rahan jostain muualta tai joltain toiselta. Jos tähän ei kyetä, joudutaan maksamaan omasta kiinteästä omaisuudestaan. Eli koron perintäoikeudella pankit saavat kiinnityksen ihmisten todelliseen varakkuuteen ja tämän pankit tulevat loppupeleissä ryöstämään. 

   Koska pankeilla on  koron perintäoikeus, kierrossa tulee aina olemaan vähemmän rahaa, mitä pankeille ollaan velkaa. Eli jos kaikki olemassa oleva raha nyt palautuisi pankeille, silti pankeille oltaisiin velkaa. Jatkuva koron kasvu myös pakottaa pankit ikuisella syötöllä luomaan lisää rahaa kiertoon. 
   
   Koska olemassa olevaa rahavarantoa kasvatetaan, valtioiden on pyrittävä edistää jatkuvaa talouskasvua. Tämä on nykyisen rahajärjestelmän ainoa keino pysyä tasapainossa pitimällä inflaatio kurissa. Joudutaan pitämään tästä jatkuvan talouskasvun ajatusmallista kiinni, jotta koko rahajärjestelmä ei totaalisesti kaatuisi.

   Ihmisen köyhyys, yrityksien konkurssi ja valtioiden kaatuminen on rakennettu tähän järjestelmään ja ne ovat väistämättömiä. Velka kasvaa jatkuvalla syötöllä ja sen joku tulee aina saamaan osakseen. Olemme täysin ehdollistettuja tähän järjestelmään ja selviytyäkseen jokaisen täytyy sopeutua tähän tavalla tai toisella. Tässä pysyminen on ikuista kilpailua ja jatkuvaa työssäolemista.
    Voikin kysyä, että miksi sitten valtiot pysyvät tällaisessa järjestelmässä? 

   Noh, miksi muuttaa järjestelmä, mikä on ollut mitä tehokkain järjestelmä kansan hallitsemiseen?  Onhan se loogisestikin järkevää, että pyritään valjastamaan koko kansa mahdollisimman tehokkaasti ja ohjaamaan kansan käyttäytymistä haluamaansa suuntaan.  

   Tällä rahajärjestelmällä on kuitenkin lyhyt tulevaisuus, sillä ikuiseen talouskasvuun perustuva ajatusmalli ei toimi rajallisessa maapallossa. Myös koko järjestelmä ajaa vain rikkaiden etua ja köyhät jatkavat köyhtymistään. Elämmekin jo sellaisessa maailmassa, missä 1% valtaeliitti omistaa 50% maailman rikkauksista ja tämä kuilu rikkaiden ja köyhien välillä jatkaa vain kasvuaan. 

   Ihmisen on vaikea nähdä koko rahajärjestelmän viallisuus, koska ongelmat eivät vielä ole niin näkyviä meidän yhteiskunnassamme. Onhan ihmisen hyvin vaikea huomata asioita, mitkä eivät ole näköetäisyydellä. Uskonkin suomalaisten tosissaan vasta sitten kyseenalaistavan järjestelmän toimivuuden, kun hyvinvointiyhteiskuntamme peruspalveluiden laatu radikaalisesti heikkenee, lakkautetaan kokonaan tai lisätään veroja ja pakollisia maksuja kansalaisten maksettavaksi. 

   Valitettavasti niin kauan kun meillä menee asiat hyvin, ei ihmiset halua luopua tästä rahajärjestelmästä. Onhan tämä järjestelmä antanut ihmiselle vapauden tehdä asioita ja toteuttaa itseään, kun on vain tarpeeksi ahkera. Ihmiset ovat ikänsä sopeutuneet tähän järjestelmään ja jotkut jopa ovat tienanneet omaisuuksia. Varsinkin ne pitävät tästä viimeiseen asti kiinni, jotka uskovat joutuvansa menettämään elämäntyöllään ansaitut hedelmänsä. Näitä ihmisiä onkin hyvin vaikea taivutella ajattelemaan toisin, sillä ihminen on järjestelmän uhri; omaa etua ajatteleva yksilö.
    Me olemme täysin järjestelmän vankeja ja uudenlaista ajatusmallia ei vain voi hyväksyä. Tätä järjestelmää voikin sinänsä verrata kaikkiin uskontoihin, sillä jokainen joka on pienestä lähtien kasvatettu johonkin uskontolahkoon, hän ei kyseenalaista opittua uskontoa, vaan hyväksyy sen aikalailla ainoana totuutena. Eli ihmiset yhtälailla kyseenalaistamatta uskovat tämän rahajärjestelmän toimivuuteen ja  uskovat sen olevan ainoa totuus. Olemmehan tähän järjestelmään syntyneet ja  ainoa tie jonka me tunnemme. Kaikki nämä ehdollistumiset estävät meitä kehittymään ihmisenä, kun emme kykene ajattelemaan ”laatikon” ulkopuolelle.

        Toisin sanoen olemme kaikki syntyneet laatikkoon, missä olemme viettäneet koko elämämme ja se on sitten ollut koko tuntemamme maailma. Näemme vain laatikon seinämät ja laatikon rikkoutuessa, pyrimmekin paikkamaan sitä sisältä päin. Olemme täysin sokeita näkemään, mitä laatikon ulkopuolella on. Emme uskallakkaan rikkoa tuttua laatikkoa, koska pelkäämme rikkovamme koko maailmamme. Olemmekin ikuisesti tuomittuja tietämättömyyteen, niin kauan kuin pysymme tässä laatikossa.

 Jotkut suorastaan tuohtuvat ja ottavat itteensä kritisoidessani tätä rahajärjestelmää ja suoralta kädeltä tyrmätään, vaikka ei itse osata järkevästi perustella omaa kantaansa. Tämä ei ole mitään salaliittoteroriia, sillä kaikki tieto on avoimesti jokaisen saatavilla, jos edes haluaa asioista ottaa selvää.  

   En ehdota, että mentäisiin takaisin oravannahkoja vaihtamaan, vaan muuttamaan koko rahajärjestelmän rakenteet uusiksi. Itseäni paljon viisaammat ihmiset ovat kehittäneet vaihtoehtoisia rahajärjestelmiä, mitkä ajaisivat tosissaan koko väestön etua. Ensiksi toki ihmisten pitäisi ymmärtää nykyisen järjestelmän viallisuus, jotta he edes voisivat ajatella erilaista vaihtoehtoa.

   Suomen kannalta olisi tärkeää, että etukäteen huomataan viat, jotta tarpeeksi ajoissa pystyttäisiin aloittamaan uuden järjestelmän rakentamista. Tässä vaiheessa varmasti kuulostaa hyvinkin ideologiselta. Pakko on kuitenkin yrittää, koska mahdollisuus on olemassa. Täytyy ”vain” herättää valtaosa kansasta. Olemme nimittäin jo silloin tuomittuja epäonnistumaan, jos emme edes yritä.

   Niin vihreältä kuin se kuulostakin, luonnon kantokyvyn huomioon ottaminen täytyisi olla tärkein arvo, jos haluamme ihmiskuntana selviytyä. Raiskaamme ympäristöä sellaista tahtia jatkuvan talouskasvun nimissä, mitä maapallomme ei tule enää pitkään kestämään. Tämän rahajärjestelmän takia ihminen onkin tuomittu tuhoamaan itse itsensä. 

   Maailman fossiiliset polttoaineetkaan eivät kestä loputtomiin. Öljyvarannot ovat ehtymään päin ja silti öljyn tarve maailmalla jatkaa kasvuaan. Rahajärjestelmä tulee kaatumaan viimeistään silloin, kun öljyvarannot hupenevat. Koska maapallon energiakulutuksesta öljyn osuus on 40%, on meidän jatkuvaan talouskasvuun perustava maailmamme hyvin riippuvainen tästä. Eli ehtymisen johdosta,  maailma monelta osin seisahtuu. Tällaista meidän  jatkuvaan talouskasvuun perustuva järjestelmämme ei ole luotu kestämään. En haluaisi luoda uhkakuvia tai ennustella ”maailmantuhoa”, mutta haluan tosi asiat tuoda kaikille tiedoksi.

  Ihminen on selviytyjä ja jos järjestelmää ei muuteta ennen koko järjestelmän totaalista kaatumista, jokainen maa tekee kaikkensa selviytyäkseen; voidaan puhuakkin kolmannesta maailmansodasta, mikä ei ole yhtään liioittelua..  


Tässä vielä hyviä mieltä avartavia linkkejä:

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Taistelu, mitä ei voi voittaa


Ainainen kilpailu
   Yhteiskuntamme laittaa ihmisen kilpailemaan jo kouluikäisestä lähtien. Annetaan kouluarvosanoja ja numeroiden keskiarvon perusteella parhaimmat pääsevät haluamaansa ylempään kouluun. Eli hyvin nuoresta lähtien alamme kilpailemaan toistemme kanssa. 

   Koulun jälkeen kilpaillaan sitten työpaikoista ja se jatkuu myös hyvin monen työyhteisön sisällä. Koko elämän kestänyt kilpailu on laittanut meidät aina vertailemaan itseämme toisiin ihmisiin. Voittajia ja rikkaita ihannoidaan, joiksi selviytyvät vain harvat ja niin ”häviäjät” heitä  kunnioittaa, kumartaa ja ennen kaikkea kadehtii. Jatkuva kilpailu kasvattaa ihmisen olemaan aina parempi kuin toinen ja tämän seurauksena me aina vertailemmekin menestystämme toistemme kanssa; palkkoja, etuuksia, taloja, autoja, tutkintoja, puolisoja jne. 

     Oikeasti toimivan ja tiivin yhteiskunnan kannalta olisikin parasta, että koko kansa puhaltaisi yhteen hiileen ja kilpailu jätettäisiinkin vain hauskanpitoon ja harrastustoimintaan. 

 Ihmisen ahneus on rajaton...
   Yrityksetkin kilpailevat keskenään ja niiden ainoa tavoite on tehdä omistajille voittoa. Eli luonto, hyvinvointi ja kaikki muu on vääjäämättä toissijaista. Tämä näkyy selvästi suuryrityksien toiminnassa, jotka ovat vieneet toimintansa ulkomaille halvemman työvoiman, löyhemmän lainsäädännön ja verotuksen takia. Menestyvä yritys karsii kaiken mahdollisen menoista, jotta tuottaisivat mahdollisimman paljon. 

   Kolmansiin maihin siirtyneet yritykset keräävät kaiken voiton paikallisten kustannuksella, kun paikalliset joutuvat olemaan palkallisina ”orjina”. Ei paikalliset siitä rikastu, vaan yrityksen omistajat/sijoittajat. Paikalliset toki saavat kaiken saasteen. Kapitalistisessa järjestelmässä ihmisen ahneudella ei ole rajoja..

...ei kuitenkaan päde kaikkiin.
   Kuitenkaan suurin osa ihmisistä eivät pyri huipulle vaan tyytyvät hyvin vähään; on katto pään päällä, ruokaa kaapissa, lähimmäisille asiat hyvin, laskut ajantasalla jne. Ihmiset tekevät töitä oikeastaan pakosta, jotta pystyisivät siedettävään elämään. Yhteiskunta pakottaa ihmisen tekemään töitä ja työnteon välttämättömyys tuntuu varmasti kaikista normaalilta. Olemmekin täysin ehdollistettuina tähän järjestelmään, joten asioita ei edes mietitä toiselta kantilta.  

    Nykyisessä järjestelmässä mahdollisimman moni ihminen täytyy olla töissä, jotta järjestelmä ylipäätään pyörisi. Eikö olisikin järkevää, että yhteiskunta pyörisi mahdollisimman vähällä työvoimalla, että pyrittäisiin mahdollisimman pieneen työllisyysprosenttiin? Kapitalismissa tällä ajatuksella ei ole sijaa. Pitääpä palata tuohon myöhemmissä mietteissä.

Yrittävä kunta
   Kuntamme joutuvat myös toimia kuin yritykset voittoa tehden, mikä on täysin terveen järjen vastaista. Nimittäin kunnat ovat hyvin huonoja yrityksiä, sillä ne joutuvat laittamaan rahansa kansan hyväksi. Kapitalismin säännöillä tämä ei ole kannattavaa toimintaa, joten kunnat tulevat ennen pitkää kaatumaan ja kansa tästä kärsii. Sen näkee jo hyvin kuntauudistuksissa ja eri peruspalveluiden leikkauksista. 

Ahneiden maailma
    Kapitalistinen järjestelmä luo omaa etua tavoittelevia ihmisiä.  Jotka ovat tämän ”pelin” parhaiten taitaneet, ovat tuolla huipulla valtaeliittinä. Valtaeliitillä tarkoitan johtoasemissa olevia henkilöitä, joilla resurssiensa tai asemansa puolesta on valta määrittää yhteiskunnallisia asioita. Kun vielä ottaa sen tosiasian esille, että yli 90% maailman varoista on sen 1% valtaeliitin omistuksessa, voi miettiä järjestelmän tasa-arvoisuutta. 

    Tästä ei näyttäisi olevan helppoa  poispääsyä. Kun kapitalistinen järjestelmä näyttäisi jotenkin edes toimivan, se tulee hallitsemaan meitä ja tästä se valtaeliitti tulee pitämään huolen. Sen on täysin varmaa, että valtaeliitti tulee aina vastustamaan muutoksia, mitkä horjuttaisivat heidän asemaansa. He pyrkivät myös edesauttamaan asioiden etenemistä, jotta he pystyisivät paremmin pitämään asemansa.

    Nyt jo näemmekin kapitalistisen järjestelmän äänekkäimpien puoltajien vaativan yhteisvastuuta, välttämättömiä ja pakonomaisia toimia, joita täytyy tehdä välittömästi euron pelastamiseksi. EU:n toimesta valtioita painostetaan tiettyyn vaihtoehtoon ja muutenkin annetaan hyvin vähän aikaa päätöksien tekemiseen. Eli valtioilla ei ole oikeasti toista vaihtoehtoa. Suomikin myi äskettäin sielunsa hyväksymällä perustuslakia rikkovan EVM-sopimuksen ja olen hyvin varma siitä, että tästä tulemme vielä kalliisti maksamaan.

   En edes usko uuden ajattelutavan olevan mahdollista, ennen kuin koko kapitalistinen maailma totaalisesti romahtaa. Se tulee viimeistään silloin, kun tulee ympäristön rajat vastaan. Nimittäin ei ole mahdollista ajaa loputtomiin jatkuvaa talouskasvun ideologiaa rajallisessa maapallossa.

   Normaalissa olotilassa siellä on valta, missä on raha. Kun raha menettää totaalisesti arvonsa, valta on kansalla. Silloin meillä on mahdollisuus tosissaan muuttaa asioita...

  ...ja vielä Edmund Burkea lainaten: ”Paha tarvitsee voittamiseen vain sen, että hyvät ihmiset eivät tee mitään.” 

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kapitalismin orjia?

Kansalle ne pelastusrahat 
 
  Miten on mahdollista, että kansan verorahat lähetetään EU:n jäsenmaiden yksityisille pankeille, kun yhteiskuntamme omat peruspalvelut ovat terävän leikkuuveitsen alla?

  Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa auttaa näin suuressa mittakaavassa muita EU:n maita, jos me vielä halutaan pitää pystyssä yhteiskuntamme peruspilarit. Kaikki ne varat mitä hallituksemme on  EU:n painostuksesta lähettäneet muualle, näkyvät meidän peruspalveluiden heikkenevästä laadusta tai niiden puutteesta. Kunnat eivät nykyisin enää voi pitää näitä kaikkia palveluita pystyssä, koska raha ei vain riitä niiden ylläpitämiseen.

   Sen ei edes pitäisi olla vaihtoehto, että kunnat joutuisivat leikkaamaan palveluista, sillä ne ovat hyvinvointivaltiomme perusta. Onkin täysin järjenvastaista, että kuntamme joutuvat pelaamaan kapitalismin säännöillä voittoa tehden. Ei kunta ole mikään yritys! Voiton eikä jatkuvan talouskasvun tavoitteleminen pitäisi edes olla kuntien tehtävä, vaan kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen. Miten voimmekaan elää tällaisessa järjestelmässä, missä joudumme tehdä rahallista voittoa hyvinvointimme kustannuksella?

Kansanäänestykset tukipaketeista!

   Suomi on täysin pankkien ja koko rahajärjestelmän orja, koska EU:iin liityttyämme meidän itsenäinen veropolitiikka eli varainhankinta on ajettu umpikujaan.

   Euron monista ongelmista yksi on se, että EU:n jäsenmaat eivät ole taloudellisesti yhtä vahvoja. Näin ollen vahvemmat taloudet joutuvat tukipaketein avustaa ja pitää pystyssä heikompia maita. Osa näistä maista ovat myös itse syypäitä ahdinkoonsa vastuuttomalla toiminnallaan, joten ei voida olettaa Suomen olevan velvollinen näitä pelastaa.

   Mielipidemittauksien perusteella kansa on tukipaketteja vastaan. Onkin kumma, että näistä ei järjestetä kansanäänestystä, vaan Katainen ja Urpilainen päättävät näistä asioista keskenään hallituksensa kanssa. Tiedossahan on, että nykyisessä hallituksessa vallitsee tiukka puoluekuri, joten itsenäistä äänestämistä ei juurikaan näe. 

Rahajärjestelmästä

    Kuulumme vähimmäisvaranto-järjestelmään ja selkokielellä kerrottuna liikepankkien täytyy pitää 0-3% tallettajien kaikista tallettamista sijoituksista vähimmäisvarantona keskuspankissa ja 97-100% tuosta pääomasta liikepankit voivat käyttää uudelleen lainaamiseen.  Tämä jatkuva rahan lainaaminen eteenpäin voi jatkua käytännössä rajattomiin. Jos pankilla olisi vaikka 2% vähimmäisvarantopakko, se voisi myöntää luottoa 50-kertaisen määrän. Tämän järjestelmän pyörittäminen on mahdollista, koska on hyvin epätodennäköistä, että suuri osa tallettajista tulisivat samaan aikaan tyhjentämään tilinsä. Jos tulisivat, rahaa ei riittäisi lähellekkään kaikille.

   Pankki myös maksaa tallettajille korkoa, jotta he pitäisivät rahat tilillä pitämässä yllä pankin vähimmäisvarantoa. Tässä korossa käytetään kuitenkin alempaa korkokantaa kuin mitä pankin omissa myöntämissään lainoissaan. Koko järjestelmä ruokkii entisestään luokkaeroa köyhän ja rikkaan välillä, kun rikas tallettaja pystyisi hyvinkin elää pankista saamilla koroilla. Kun taas pankilta lainan ottanut tavallinen kansalainen joutuu maksamaan omaa velkaansa korkoineen,  osa tästä maksetusta korosta menee käytännössä suoraan rikkaan tallettajan tilille. Eli rikkaan ihmisen ei tarvitse tehdä mitään ja silti vaan rikastuu.

  Pankit luovat rahaa tyhjästä myöntämällä luottoa ja uusi raha ottaa arvonsa jo olemassa olevasta rahasta ja näin syntyy inflaatiota. Tähän kun ottaa vielä mukaan koron, mitä ei olla edes luoto koko rahajärjestelmään, kasvaa inflaatio entisestään. Yksittäinen lainattu euro kerkiää keskimäärin kymmenkertaistumaan, kun sen osia lainataan takaisin pankeille ja lainataan eteenpäin. Inflaatio iskee myös kaikkein pahiten köyhimpiin, sillä tuet eikä palkkojen korotukset pysy mitenkään inflaation vauhdissa.

   Ikuisesti kasvava velkataakka tulee 100% varmuudella aina jollekkin kasaantumaan.  Irlanti ja Kreikka ovat olleet nyt ensimmäisinä raiskattuna ja jokainen maa odottaa vuoroaan.

   Jos euron arvo perustuisi esim. kultaan/hopeaan, ei tarvitsisi valtioiden pelätä yhteisen rahan heikkenemistä, jos joku valtio tahtoisikin irtaantua yhteisestä rahasta.  Euron arvo kuitenkin perustuu vain luottamukseen, joten kaikki sitä käyttävät valtiot ovat hyvin riippuvaisia toisistaan. Tämähän johtaa hyvin tiiviiseen yhteistyöhön, jos halutaan saada yhteinen raha jotenkin toimimaan.

  Itse näen, että Suomelle edullisin ja oikea ratkaisu olisi mahdollisimman ajoissa irtaantua EU:sta täysin. Euroopan unionista on EVM:n vauhdittamana tulossa ”Liittovaltio” ja siinä pysyttäessä  menettäisimme entisestään itsemääräämisoikeuttamme. Tähän väliin sopii ote maanpetosrikoksesta:

Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, jossa yritetään väkivaltaa tai ulkomaiden painostusta käyttäen saattaa Suomi tai maan osa vieraan valtion alaisuuteen taikka antaa itsenäisyys osalle valtakuntaa. Ollakseen rangaistava teon on oltava sellainen, että sillä on todellinen onnistumisen mahdollisuus. Rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta, yritys on rangaistava.”

Luvassa muuten kurjuutta..

   EU:n jäsenyydestä ei ole ollut Suomen kansalle juurikaan hyötyä, kun ottaa vielä huomioon, mitä lähitulevaisuus on Suomelle tuomassa. Itse näenkin nykyisessä pysymisen aiheuttavan kurjuutta entisestään:

   Suomi tulee vuosi vuodelta köyhtymään, kun kansan verorahat käytetään tukipakettien muodossa vieraiden pankkien pelastamiseen.  Tämän johdosta Suomi velkaantuu entisestään ja  ajan kanssa joudumme itsekin pakotteiden alle ja sitä kautta olemme menettäneet täysin itsemääräämisoikeutemme. Pakotteiden alla valtion saamat tulot eivät todellakaan menisi kansan hyväksi vaan velkojen maksamiseen.

   Tulevaisuudessa tullaan leikkaamaan meidän  peruspalveluista vieläkin enemmän ja tuntuvammalla kädellä. Hyvinvointipalveluiden laatu huononee entisestään ja vuosittain kasvavin määrin suomalaisia tulee kuolemaan hoitovirheisiin tai hoidon puutteeseen. Tällä hetkellä suomalaisia kuolee hoitoverheeseen 700-1700 vuosittain, mikä on enemmän kuin liikenteessä.

   Kaikille ei tule myöskään riittämään peruskoulunjälkeistä opiskelupaikkaa ja muutenkin koulutuksen taso heikkenee. Nuoret syrjäytyvät ja niin myös tulee kasvavin määrin työttömyyttä. 
   Kaikin puolin hyvinvointiyhteiskuntamme on vaarassa muuttumassa joksikin toiseksi ja etenkin jälkipolvien hyvinvoinnista olen hyvin huolestunut.

    Monia järkeviä malleja on jo olemassa kapitalismin syrjäyttäjiksi, tarvittaisiin vain kansan tahto asioiden muuttamiseen.

   ...Katainen! Tuleppas alas sieltä tornista katsomaan halkeilevia perustuksia...

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

EU = Itsenäisen Suomen kuolema


Onko tässä enää mitään järkeä?

   Onko Suomen kansan mielipiteellä edes väliä? Näyttää siltä, että asiat ovat jo ennalta päätetty. Jos valtaosa eduskuntaa on tukiaisten puolella, se ei kuitenkaan tarkoita kansalaisten olevan samaa mieltä. Nämä kansanedustajat ajattelevat omaa poliittista uraansa.

    Hallituksen pääpuolueiden tiukka puoluekuri näkyy eduskunnan äänestyksissä ja uskallan ilmaista, että ei todellakaan aja kansan tahtoa. Jos järjestettäisiinkin kansanäänestys Espanjan tukipaketista, voisin väittää valtaosan kansasta olevan tukipaketteja vastaan ja tästäkin huolimatta Katainen ja Urpilainen ajaisivat keinolla tai toisella asiaa eteenpäin.
   Tuoreessa uutisessa meidän oma Urpilainen puhuu malliin, että ”hallitus kannattaa Espanjan tukemista ja se olisi myös Suomen etu”. Millähän lailla on Suomen etu, että suomalainen veronmaksaja joutuu rahoittamaan toisen maan yksityisten pankkien harjoittamaa suorastaan rikollista toimintaa? Eikö hallituksella ole myös vastuu omia kansalaisia kohtaan? Miksi otetaan kansalta pois, kun kaikki se raha voitaisiin käyttämään omalla maaperällä ja sijoittaa vaikka hyvinvointipalveluihin?
   EU:ssa ja yhteisessä rahassa oleminen haurastuttaa peruspilareitamme. Kaikki tämä näkyy jo selvästi hyvinvointipalveluissa ja niiden heikkenevästä laadusta. Hyvinvointipalveluita myös yksityistetään ja kilpailutetaan ja sehän yritys sitä toimintaa pääsee harjoittamaan, mikä halvimmalla pystyisi työstä suoriutumaan. Pahimmassa tapauksessa suomalainen maksaa tästä hengestään ja uuden tutkimuksen mukaankin Suomessa vuodessa kuoleekin 700 -1700 ihmistä hoitovirheeseen, mikä on enemmän kuin liikenteessä.
   Niin kauan kun meillä on yhteinen raha, toimimme vieraiden valtioiden ja eritoten pankkien aiheuttamien ahdinkojen maksumiehinä. Tästä seuraa jatkuvat lakimuutokset ja leikkaukset, jotka kohdistuvat kasvavin määrin negatiivisella tavalla meihin kansalaisiin. Suomi on jo velkaa n. 90 miljardia euroa ja velka se vaan jatkaa kasvuaan ja tätä kasvavaa velkaa Suomi ei pysty takaisin maksamaan. Ajan kanssa olemme hyvin samankaltaisessa tilassa kuni Kreikka EU:n asettamien pakotteiden alla. Näin ei kuitenkaan käy ihan heti, vaan tässä tulee vielä jokunen valtio kaatumaan ennen meitä.
   Suomelle olisikin elintärkeää, että tarpeeksi aikaisin ymmärrettäisiin erota EU:sta ja eurosta.  Valtion myös pitäisi ottaa kokonaan vastuu rahanhallinnasta yksityisten pankkien sijasta.  EU on myös hyvää vauhtia muuttumassa liittovaltioksi, missä todellakaan emme halua olla mukana.
   Jos halutaan pysyä itsenäisenä ja päättää omista asioistamme, tehdään se, mikä on oikein kansan kannalta.

Annetaan pankkien kaatua
   Se on pankin ja valtion vastuu valvoa pankkien luotonantoa sekä puututtava toimintaan ajoissa. Ei saisi tapahtua niin kuin nyt, että Espanjan Bankia-pankilla ei ole tarpeeksi pääomaa sen oman vähimmäisvarantonsa täyttämiseen. 

   Pankit ovat yrityksiä ja niiden on annettava kaatua aivan kuin kaikki muutkin pienemmät kapitalismin uhreiksi joutuneet yritykset. Tukiaisten maksaminen näille pankeille kuvastaa vain sitä, että koko rahajärjestelmä on täys susi. Pitämällä pankit pystyssä, pystytään jatkamaan illuusiota siitä, että rahajärjestelmä toimii. Ihmisethän muuten rupeaisi kansannousuun ja muuttamaan asioita.  
   Kapitalismin edistäminen ei ole ratkaisu, vaikka olemmekin kaikki syntyneet tähän järjestelmään ja pitäneet tätä ainoana oikeana vaihtoehtona.  Nykyisessä kapitalismin maailmassa 50% kaikesta rahasta ja varallisuudesta on 1% rikkaan eliitin omistuksessa ja kuilu vaan jatkaa kasvuaan. Onko se tasa-arvoa?

torstai 7. kesäkuuta 2012

Ruuhkamaksu / Kaupunkiliikennemaksu

   Vihreät ajavat asiaa, mistä olen aikalailla eri mieltä, joten pitääpä tästä avautua...
  
   Kylläpäs ne keksivät mitä erilaisimpia tapoja kerätä rahaa. Ymmärrettävästi jotain on niidenkin keksittävä, sillä olemmehan jo kaulaan myöten veloissa. Eli Vihreät yrittävät kovasti saada eteenpäin ruuhkamaksuja, mikä asiantuntijoiden laskelmien perusteella toisi säästöä 60-80 miljoonaa euroa vuodessa.

   Meiltähän löytyy jo vaikka mitä pakollisia maksuja ja veroja. On tv-lupamaksua/Yle-, tulo-, arvonlisä-, kirkollis-, päästöveroa ja lisää maksuja ja veroja toistensa perään. Noin 75% yksittäisen ihmisen tuloista meneekin pakollisiin maksuihin ja veroihin, niin eikö sekään vieläkään riitä? Näille uusille kansalta perittäviltä maksuille pyritään hakemaan oikeutusta asiantuntijoiden tutkimuksilla ja muilla mahdollisesti saatavilla hyödyillä.
   Ruuhkamaksut ovat kuitenkin taas yksi tapa lisää viedä kansalaisilta rahat kukkarosta. Tämähän iskee ikävimmin kaikkein vähätuloisimpiin. Varmasti sieltä liikenteestä häviääkin autoja, mutta kyllä ne urheiluautot ja muut hienommat menopelit edelleen siellä kaasuttelisi.
   Monet käyttävätkin henkilöautoa, koska työmatkat olisivat muuten paljon ongelmallisempia.  Kokemuksesta tiedän, että ruuhka-aikaan hyvin monet julkiset ovat ihan täynnä ihmisistä, että ei edes mahdu istumaan. Ei olekkaan hirveän mielekästä käyttää edes näitä jo tukossa olleita julkisia liikennevälineitä.
    Itse en käytä henkilöautoa ja olenkin aina matkustanut julkisilla. Kuitenkin puolustan autoilijoita, koska ruuhkamaksut ovat täysin väärä tapa kerää rahaa kansalta, vaikka tämän idean takana löytisikin järkeviä ja puolutustettavissa pidettäviä aatteita.   

   Jos halutaan saada säästöjä jostain, laitetaan mieluummin lentoteitse tapahtuvalle liikenteelle lentoveron lisäksi erillinen lentoyhtiöille oma melu- tai kerosiinipäästövero. Lentokoneethan ne tässä ilmastoamme eniten saastuttaa. Ei se tavallinen tallaaja lentele, vaan ne pukumiehet sekä vauraampi luokka, jotka menevät ulkomaille säästönsä tuhlaamaan etsien elämyksiä. Tämähän tuntuisi rikkaampien kukkarossa ja ei varmasti tunnu lähellekään yhtä pahasti kuin ruuhkamaksut meille köyhimmille.  
   Meillä on myös perustuslaillinen oikeus liikkumisvapauteen, joten tämä "Ruuhkamaksu/Kaupunkiliikennemaksu" sotii sitä vastaan. Tämä on täysin kansalaisten ryöstöä, mitä ei voi vaan hyväksyä. 
   Tosin jos ruuhkamaksuilla pystyttäisiin varmasti saamaan julkiset liikennevälineet kaikille ilmaiseksi palveluksi, kääntyisin ruuhkamaksujen puoleen.